Kevään saapuessa monet nuoret alkavat suunnitella tulevaa kesää ja monille tämä tarkoittaa myös ensimmäisen kesätyöhakemuksen tekemistä. Haaveet kesätyöpaikasta jäätelökioskissa, kahvilassa tai ravintolassa voi kuitenkin jäädä täyttymättä, jos taskusta ei vielä löydy hygieniapassia.


Mikä hygieniapassi on ja miksi sitä tarvitaan?

Hygieniapassi on välttämätön todistus monissa elintarvikealan työpaikoissa, kuten juuri kioskissa tai kahvilassa. Sen avulla työnantajat voivat varmistua siitä, että kesätyöntekijä ymmärtää hygienian merkityksen ja osaa toimia turvallisesti elintarvikkeiden parissa. Vaikka hygieniapassi voi aluksi tuntua turhalta paperilta, se avaa kuitenkin ovia moniin erilaisiin työmahdollisuuksiin – myös tulevaa uraa ajatellen!


Otso opiskelee liiketaloutta ja työskentelee tällä hetkellä pikaruokaravintolassa, jossa hygieniapassi on ehdoton edellytys. "Halusin myös saada hygieniapassin, koska se avaa paljon muitakin työmahdollisuuksia", hän kertoo. Haastattelimme Otsoa ja pyysimme häneltä vinkkejä muille nuorille, jotka haluavat suorittaa hygieniapassin tulevia kesätyöhakuja varten:


  1. Miten valmistauduit hygieniapassitestiin?

Valmistauduin testiin harjoittelemalla eri sivuistoissa ja tilasin itselleni Trainify-harjoittelupaketin Hygieniapassi.fi:n ilmoittautumisen mukana. Siitä oli iso apu, koska ilmaisissa sivuistoissa ei ollut niin hyviä kysymyksiä.


  1. Menestyit testissä ihan täysin pistein! Millainen hygieniapassitesti mielestäsi oli? Onko sinulla vinkkejä antaa muille, jotka miettivät hygieniapassitestiin menoa?

Onnistuin hyvin hygieniapassitestissä. Oma vinkki siihen on se, että kannattaa mennä luottavaisin mielin kokeeseen ja olla stressaamatta liikaa. Monessa kysymyksessä pystyy käyttämään maalaisjärkeä.


  1. Suosittelisitko muille Hygieniapassi.fi-palveluja?

Suosittelen kyseisiä palveluja. Palvelu oli nopeaa, simppeliä ja ystävällistä. Maksut oli helppo tehdä ja ilmoittautuminen oli kuin kävely puistossa. Koetilassa, kokeen pitäjä kävi asiat läpi selkeästi ja oli muutenkin hyvällä tuulella.


Jos siis tulevat kesätyöhaaveesi vaativat hygieniapassin omistamista, älä epäröi ja ilmoittaudu testiin mahdollisimman pian. Se ei ainoastaan vahvista työllistymismahdollisuuksiasi, vaan opettaa myös taitoja, jotka voivat olla hyödyksi koko elämän ajan.


Onnea kesätyöhakuun!


Ilmoittaudu testiin täältä